Onnistunutta IT-ulkoistusta ei huomaa lainkaan. Ajantasainen ympäristö toimii aina moitteettomasti ja tietoturvallisesti. Ulkoistus vapauttaa yrityksen resursseja sen ydintoiminnan kehittämiseen ja mahdollistaa kilpailuetua tuovan liiketoimintaympäristön. Tässä artikkelissa pohdimme, millaisesta IT-ulkoistusmallista olisi yritykselle eniten hyötyä.
Miksi IT kannattaa ulkoistaa?
ICT-ympäristö on muuttunut teknologian kehityksen myötä hyvin laajaksi kokonaisuudeksi. Samalla yhä useampi yrityksen ydinprosesseista on riippuvainen IT-infran toimivuudesta. Laiminlyöty IT on merkittävä liiketoimintariski ja se tulisi ottaa huomioon jo yrityksen kasvupolun alkutaipaleella.
Jatkuvasta IT-kumppanuudesta on hyötyä niin pienille kuin suurille organisaatioille. Erityisesti kasvuyrityksissä IT-kokonaisuuden ulkoistaminen kannattaa, sillä tällöin yritys voi keskittää kaikki resurssinsa oman liiketoimintansa kehittämiseen. Suuremmat yritykset puolestaan saavat ulkoistuksen kautta oman IT-osaston tueksi laajemman tietotaidon kustannustehokkaammin kuin oman henkilöstön kouluttamisella tai lisäämisellä.
Jatkuva palvelumalli on huoleton käyttää ja budjetoida
Jatkuvalla IT-kumppanuudella tarkoitetaan kiinteähintaista palvelumallia. ICT-budjetin laadinta ei koskaan ole ollut näin helppoa! Kun hinta perustuu työasemien lukumäärään tarvittavien tukituntien sijaan, kumppanuudesta tulee paitsi suoraviivaisempaa myös kustannustehokkaampaa.
Näkymätön ICT-ylläpito toimii kaikkein parhaiten
Moni ostaja päätyy vertaamaan jatkuvaa IT-kumppanuutta satunnaisiin tukitunteihin, vaikka todellisuudessa kyseessä on kaksi täysin eri palvelua. Tukitunteja ostetaan, kun tulipalo on jo syttynyt, eikä oma osaaminen riitä sen sammuttamiseen. Jatkuva kumppanuus puolestaan tähtää toimitusvarmaan IT-ympäristöön, eli sellaiseen, jossa tulipaloja ei syttyisi alunperinkään.
Jatkuva palvelumalli on helppo budjetoida
Voi olla hankalaa perustella, miksi IT-ylläpidosta kannattaisi yhtäkkiä maksaa kuukausittain, jos sitä ei olla aikaisemmin budjetoitu lainkaan. Todellisuudessa ICT-infran ylläpitoon sisältyy aina kustannuksia. Niitä ei vain olla tunnistettu aikaisemmin.
Tutkimuksen mukaan keskimäärin 10 % toimihenkilöiden työajasta kuluu tietojärjestelmäongelmien selvittämiseen. Yhdelle virheilmoitukselle kasvaa nopeasti tarpeettoman suuri hintalappu, kun esimerkiksi sovelluksen virheilmoitusta selvitetään koko tiimin voimin. Hintaan ei sisälly ainoastaan työntekijöiden menetetty työaika, vaan työn keskeytymisen vuoksi saamatta jääneet tuotot.
Yllä olevassa esimerkissä on 50 hengen asiantuntijaorganisaatio. Jos jokaisen työaikaa kuluu IT-ongelmien selvittelyyn 10 %, yritykseltä valuu kuukausittain lähes 18 000 euroa hukkaan. Jatkuva IT-kumppanuus maksaa noin 4 000 euroa kuukaudessa tämän kokoisissa organisaatioissa, jolloin yrityksen todellinen säästö voisi ulkoistuksen myötä olla yli 10 000 euroa kuukaudessa. Silloinkin, kun työntekijöiden lasketaan käyttävän 2 % työajasta IT-haasteisiin.
ICT-kumppani on joustava lisäresurssi
Satunnaisesti ostettu tuntityö ei tietenkään aina ole pahasta. Se on erinomainen tapa hankkia nopeasti lisäresursseja tai -osaamista esimerkiksi sisäisen IT-osaston tueksi vianselvitykseen. Satunnainen työ on kuitenkin aina satunnaista. Esimerkiksi kehitysprojekteissa jatkuvan IT-kumppanin asiantuntijuudesta on uutta kumppania enemmän hyötyä, kun koko kehitystiimi tuntee ympäristön entuudestaan ja ymmärtää liiketoiminnan erityistarpeet.
Maksatko nykyiselle IT-kumppanillesi ongelmista vai ratkaisuista?
Jatkuva IT-kumppanuus parantaa yrityksen tuottavuutta, sillä sen resurssit voidaan keskittää ydintoiminnan kehittämiseen. Hyvä IT-kumppani ei vastaa vain ICT-infran toimivuudesta, vaan turvaa myös sen ajantasaisuuden kehittämällä ympäristöä proaktiivisesti. Se onkin yksi keskeisimmistä eroavaisuuksista satunnaisen ja jatkuvan IT-kumppanuuden välillä.
On nimittäin myös IT-kumppanin edun mukaista kehittää ICT-ympäristöä proaktiivisesti, jos se vastaa kokonaisuudesta yksittäisen IT-haasteen ratkaisemisen sijaan. Jatkuvan palvelun mallissa asiakkaan ICT-ympäristön riskit ovat myös palveluntarjoajan riskejä. Voidaankin sanoa, että jatkuvalle IT-kumppanille ulkoistetaan koko ICT-ympäristö riskeineen kaikkineen.
Haluatko lisätietoja?
Valitse Huoleton™ Premium -palvelukokonaisuus kun haluat ulkoistaa IT-ympäristön ylläpidon ja kehittämisen. Katso videolta, miksi juuri meidän palvelumallimme on ylivertainen!
IT-palveluiden kilpailuttamisella on mahdollista saavuttaa merkittäviä liiketoimintahyötyjä. Oman yrityksen tarpeisiin sopivimman kumppanin löytäminen voi kuitenkin olla hankalaa. Kokosimme maksuttoman oppaan palveluntarjoajien kilpailuttamisen tueksi. Lataa maksuton IT-kilpailuttamisen opas!