Viisi Triuvaren asiantuntijaa perehtyi kesäkuussa Linux-ylläpidon perusteisiin. Osaamista haluttiin kartuttaa kerralla useammalle henkilölle, koska Linuxiin liittyvien tehtävien oli huomattu kasautuvan samoille henkilöille, jolloin asiakkaat joutuivat välillä odottamaan palvelua. Koulutukseen oli paljon halukkaita, joista mukaan valikoituivat ICT-tuesta Ossi Koistinen ja Mikko Paavola, asiantuntijoista Juhani Parkkali ja Rauli Saarikangas sekä ICT-arkkitehti Sakari Jokinen.

-  Suurin osa asiakkaistamme käyttää Windows-koneita, joten Linux on ympäristönä monelle uusi ja logiikka erilainen. Koulutuksessa keskityttiin Ubuntu-, Redhat- ja CentOS-käyttöjärjestelmiin, koska asiakkailla on pääsääntöisesti näitä jakeluversioita käytössä. Koulutuksessa perehdyttiin levyjenhallintaan, palvelimienhallintaan, verkkojen hallintaan, verkkoihin, palomuureihin, palveluihin sekä pakettihallintaan, kertoo ICT-arkkitehti Jussi Taipale.

Triuvare Oy

Triuvare Oy