Triuvare on mukana Tampereen kauppakamarin Meillä valmistut -kampanjassa, jossa ICT-alan yritykset sitoutuvat tukemaan töihin tulevia opiskelijoita valmistumaan. Monet ICT-alan opiskelijat pääsevät töihin jo opiskelujen aikana, jolloin valmistuminen ja erityisesti opinnäytetyö saattavat jäädä roikkumaan.
Triuvarellakin on hyvin tyypillistä, että taloon tullaan harjoittelun, opinnäytteen tai työvoimakoulutuksen kautta. Nykyisestä porukasta kolmannes on aloittanut Triuvare-uransa jollain edellä mainituista.
Paitsi ohjaamalla ja kannustamalla, Triuvarella edesautetaan työn loppuun saattamista myös palkkapussin koolla. Mikäli opinnäytetyö on kesken, työntekijä saa kiinteää pohjapalkkaa. Osaamis- ja suoriutumisperusteiseen palkanosaan pääsee mukaan, kun työ valmistuu. Se yleensä nostaa työntekijän tuloja.
Valmistumiseen kannustetaan, koska se on molemmille osapuolille hyväksi. Usein esimerkiksi julkisissa kilpailutuksissa halutaan tietää työntekijöiden koulutus ja työkokemus.
- Vaikka Triuvarella viihdytäänkin hyvin, useimmat ihmiset vaihtavat työpaikkaa jossain vaiheessa uransa aikana. Näin kouluttautuminen ja tutkinnon valmiiksi saaminen on myös työntekijälle investointi omaan tulevaisuuteen, kommentoi henkilöstövastaava Annika Heino.
Heti osaksi työyhteisöä ja oikeisiin töihin
Harjoittelijoita kohdellaan Triuvarella aina samoin kuin muitakin työntekijöitä ja henkilö otetaan osaksi työyhteisöä. Sihteerin ammattitutkintoa Triuvarelle suorittamaan tullut Susanna Mäkelä muistelee, kuinka häntä pyydettiin aina mukaan lounaalle ja iltapäiväkahville:
- Nopeimmin tutustuin lähimpiin kollegoihin hallinnon työtilassa eli Kotkanpesässä, ja vähän myöhemmin muukin talo tuli tutuksi. Yksi ensimmäiseltä viikolta mieleen muistuva tutustumisen hetki oli se, kun menimme ostamaan kollegoiden kanssa pingispalloja. Jo heti harjoitteluaikana oli sellainen fiilis, että otettiin mukaan porukkaan ja autettiin aina, jos apua tarvitsi.
Työsuhteeseen liittyviä luontaisetuja ei verottaja anna harjoittelijoille myöntää, mutta työtehtävät ovat oikeita töitä.
- Harjoitteluni aikana työnkuvaani kuului tehtäviä laidasta laitaan kuten nykyäänkin. Käsittelin ostolaskuja, tuotin markkinointimateriaalia ja hoidin erinäisiä juoksevia asioita. Myös tarjoilujen kattaminen ja kokousjärjestelyt kuuluivat tehtäviini. Sain työharjoittelussa niin paljon näyttöä kasaan, että halusin lukea kaiken hyväksi ja suoritinkin sihteerin ammattitutkinnosta peräti kolme tutkinnonosaa: taloushallinon, myynnin ja markkinoinnin sekä toimistopalvelut, kertoo Susanna Mäkelä
Myös Susanna Mäkelän ura Triuvarella on jatkunut ja saanut uusia ulottuvuuksia:
- Istun nykyään ikkunapaikalla. Ei vaan, vitsit sikseen: Työllistymisen myötä on tullut uusia vastuualueita. Aloitin ensin assistenttina, minkä jälkeen titteliä tarkennettiin tuotannon ja hallinnon assistentiksi. Työasemien asennukset ovat yksi selkeä uusi lisä verrattuna harjoitteluajan tehtäviin.