Hallituksessa aloittaa kaksi uutta hallitusammattilaista.
Sari Vaajanen (KTM, HHJ PJ) aloittaa uuden hallituksen puheenjohtajana ja Petri Antila (MBA, HHJ) hallituksen jäsenenä.
Triuvaren hallitukseen tulee ensimmäistä kertaa yrityksen ulkopuolelta hallitusosaamista. Yrittäjävetoinen Triuvare vahvistaa uusien hallitusosaajien avulla pitkään jatkunutta kasvuaan.
- Triuvaressa on kaksi omistajaa, jotka työskentelevät yrityksessä. Nyt heillä on mahdollisuus
saada uuden hallituksen myötä keskustelufoorumi ja sparrausryhmä, jonka kanssa viedä asioita
hallitusti eteenpäin, kertoo uusi hallituksen puheenjohtaja Sari Vaajanen.
Tykkää ja jaa: