Mia Pouhula siirtyy urallaan uusiin haasteisiin ja palaa sen myötä kotimaisemiinsa länsirannikolle. Mia kehittää jatkossakin asiakkaiden liiketoimintaa, mutta IT-murheilta pelastamisen sijaan  taloushallinnon prosesseja keventämällä.

Triuvarella Mia on työskennellyt ratkaisumyyjänä vuodesta 2014, minä aikana Triuvaren myyntiprosesseja ja uusasiakashankintaa on systemaattisesti kehitetty.

- Kun Mia aloitti meillä marraskuussa 2014, oli hän meidän ensimmäinen puhtaasti uusasiakashankintaan keskittyvä myyjä. Mia joutui siis lähtemään liikkeelle täysin puhtaalta pöydältä. Ei ollut toimintatapoja CRM:n kanssa, ei ollut myyntiprosessia, myyntimateriaalit olivat puutteellisia jne. Myynnin lisäksi Mian vastuulle kuului aluksi myös markkinointi ja viestintä. Nykyään tämä pesti on jaettu jo useamman ihmisen kesken. Melkoisen laajasta työnkuvasta siis oli kyse ja merkittävä osa on itse myynnin lisäksi ollut myös toimintatapojen luomista sekä kehittämistä, kertoo toimitusjohtaja ja Mian esimies Toni Rantanen.

Triuvarella Mian viimeinen työpäivä on lokakuun lopussa. Mia jättää lähtiessään aukon sekä kollegoiden sydämiin että myynnin ja markkinoinnin tiimiin:

Mia Pouhula Mia Pouhula siirtyy uusiin haasteisiin

- Mia on ollut ihanteellinen työyhteisön jäsen. Hänen positiivinen asenteensa tarttuu helposti kollegoihin. Lisäksi Mia on ollut joustava ja ahkera, eikä ole antanut haasteiden lannistaa. Tällaista työntekijää ei ole koskaan helppo löytää. Mian lähdön myötä aloitamme uuden ratkaisumyyjän rekrytoinnin Mian tilalle välittömästi. Palkkaamme henkilön heti, kun sopiva löytyy. Lisätietoja rekrytoinnista löytyy täältä, kertoo Rantanen.

Haikein mielin urahaaveita kohti

- Työni on kehittänyt minua valtavasti ihmisenä ja työntekijänä. IT-ala oli minulle uusi aluevaltaus. Nyt minulla on B2B-uusmyyntikokemuksen lisäksi mm. kykyä hahmottaa yritysten laajoja ICT-kokonaisuuksia ja ymmärrystä siitä, mikä merkitys toimivalla ICT-ympäristöllä on liiketoiminnalle, Mia itse kertoo.

Vaikka Mia pääsee uudessa työpaikassaan toteuttamaan urahaaveitaan, ei päätös Triuvaren jättämisestä ollut helppo:

- Hienointa Triuvarella on ehdottomasti ollut ihmiset ja mukavan rento työilmapiiri! Töissä on saanut nauraa ja aina on voinut puhua asioista avoimesti. Tekemiseeni ja osaamiseeni on alusta asti luotettu. Erityisen hienona tulen muistelemaan sitä, että sain olla mukana kasvavan yrityksen kehittämisessä. Päätös vaihtaa työpaikkaa ei ollut helppo ja Triuvarelta lähteminen tuntuu erittäin haikealta. Onneksi voin kuitenkin tulla joskus kahvikupilliselle ja seurata Triuvaren menoa somessa!

Triuvare toivottaa Mialle lycka till uusiin haasteisiin ja toivottaa tervetulleeksi entisiä kollegoita moikkaamaan koska tahansa!

Triuvare Oy

Triuvare Oy