Triuvaren myynnin ja markkinoinnin tiimi laajeni maaliskuun lopussa helsinkiläisellä Niko Arolalla. Nikon vastuulle kuuluu erityisesti pääkaupunkiseudun uusasiakashankinta.

 

 
Triuvare on palvellut asiakkaita myös pääkaupunkiseudulta käsin vuoden 2017 alusta. Tällä hetkellä kolmihenkiseen Vantaan tiimiin kuuluu Nikon lisäksi ICT-asiantuntija Petri ja projektikoordinaattori Ari. Toimisto sijaitsee lentoaseman lähellä Regus Aviapoliksessa.
 

Niko on kokenut konkari, jolle uusasiakashankinta on tuttua niin wellness-alalla kuin taloushallinnossakin. ICT-ala on Nikolle tuore aluevaltaus.

- Haluan olla ratkaisijan roolissa yritysten ICT-murheissa sekä selkeyttää päätöksentekoa, asiakkaan kanssa samalla puolella pöytää istuen. Suomennan nörttikielen selkokielisiksi hyödyiksi, jotta organisaatiot pystyvät hyödyntämään uusinta teknologiaa toiminnassaan.

Triuvarelle Niko päätyi kiinnostuttuaan yrityksen imagosta.

- Hakeuduin Triuvarelle, koska yritys vaikutti raikkaalta ja dynaamiselta. Triuvarella on hyvät arvot ja asioista halutaan kertoa läpinäkyvästi asiakkaille.

Triuvare Oy

Triuvare Oy