Triuvarella työntekijä saavat valita itse parhaiten tarpeisiinsa sopivan tietokoneen. Yritys kustantaa tietokoneen ja lisävarusteet verottomana 2000 euroon asti. Kuten puhelimissakin, myös tietokoneissa työntekijän on mahdollisuus valita arvokkaampi malli maksamalla itse yli menevä osuus.

Aikaisemmin Triuvarella suosittiin HP:n koneita, koska kenelläkään ei ollut vakituista työpistettä ja kaikkien läppäreiden oli sovittava samaan telakkaan. Tampereen toimiston muuton myötä kukin sai oman työpisteen, mikä mahdollisti konekannan eriytymisen. Viime aikoina koneiksi on hankittu muun muassa Applen laitteita ja Microsoftin uutta Surface Bookia.

Triuvaren koneiden ajantasaisuudesta pidetään huolta Huoleton Päivitystenhallinnalla. Nykyään kaikki koneet hankitaan Huoleton Työasemina, jolloin kone palautuu tukkurille kolmen vuoden käyttöiän tullessa täyteen.

Kysyimme triuvarelaisilta, millä perusteilla kukin on työkoneensa valinnut ja mitä niistä on pidetty. Perinteinen Mac vastaan PC -jako näkyy myös meillä. 

Muokkaa
Läppäri Käyttäjä Miksi valittu Mitä kokemuksia
Microsoft Surface Book 2 Asiantuntija Halusin kokeilla kosketusnäytöllistä konetta + vaatimuksena oli hyvä näyttö ylipäätään. Kiinnosti myös nähdä toimiiko Windows 10 kuinka takkuamatta Microsoftin omalla tuotteella. Onhan tämä ollut aika varmatoiminen, ei ole juuri kaatuillut, ja muutenkin ollut näppärä laite. Ainoa miinus on 8 gigan keskusmuisti, mutta sen kanssa on oppinut elämään. Ja telakasta erityiskiitos. On toiminut koko ajan ilman mitään vääntämisiä, vrt. Macien telakoinnit tai HP:n telakkafiasko parin vuoden takaa. Vanhassa toimistossa oli kaikilla samat telakat, mutta lähes aina kun vaihtoi pisteeltä toiselle, alkoi kone bugata mitä eriskummallisimmilla tavoilla.
HP Elitebook Folio 1040 G3 Markkinointi Talon vakkarikonemalli, oli tilattu jo ennen taloon tulemistani. Todella kevyt ja näppärä kuljetella mukana.
Tehot eivät kuitenkan kunnolla riitä esimerkiksi Adoben ohjelmien pyörittämiseen, mistä syystä laite ylikuumenee omassa käytössäni usein. Laitteessa oli pitkään mysteerinen ominaisuus, jossa verkon yli pidetyissä tapaamisissa ääni kuului vain toiseen suuntaan. Jumittelee välillä kummallisesti, ei blue screen of deathiin vaan vetää tilttiin mustaan ruutuun. Kestävä: Ei ollut moksiskaan kun kaaduin talviliukkailla suoraan selälleni kone repussa, pieni vekki tuli runkoon mutta näyttö ja toiminta täysin ennallaan. Muistia tähän ei saa lisää, mikä aiheutti välillä vähän päänvaivaa.
HP Elitebook 840 G4 Hallinto Koneeseen oli mahdollista saada lisämuisti Ainoa kriteeri oli se lisämuisti, koska edellisessä koneessa tuli ongelmia sen takia. Se edellinen kone (muistaakseni 1040) oli muuten kyllä parempi, siinä ei ollut mitään omituisia ongelmia missään vaiheessa tuon muistihomman lisäksi. Tässä nykyisessä on ollut jonkun verran omituisia jumituksia tms. juttuja, että joutuu käynnistämään koneen uudestaan tai että ei esim. herää lepotilasta aina.
HP Elitebook 840 G4 Asiantuntija Valitsin, koska EliteBook 840 G1 oli priimaa. Tässä on myös VGA- ja nettipiuhaliitin. Ei tarvitse adaptereita. Kiva väri, näyttää vähän niinku Mäkiltä että saa hyväksynnän hipstereiltä, erona on että tämä toimii.

Edeltäjäänsä parempi akku, kestää helposti koko päivän. Nopea, toimintavarma. Ei aiheuta kiroiluja kuten kollegan Mäkki.

HP Zbook 14u G0 Asiantuntija Tarve oli pienelle ja tehokkaalle läppärille, ja molemmat yhdistyivät tässä mallissa. Ja on tuo tummempi väri vaan komeampi kuin perus HP:n hopea. Melko paljon ajuriongelmia näytönohjaimen kanssa ensi alkuun. Viimeiset kaksi vuotta ei valittamista. Hyvä työjuhta, joka on kestänyt hyvin kovempaakin käyttöä. Telakoiden kanssa oli myös alkuun melkoista jumppaa. Tämäkin onneksi vuosien varrella helpottanut.
MacBook Pro Arkkitehti Ei pysty tekeen Windowsilla töitä, ei ollut vaihtoehtoja. Edellinenkin kone oli Mac Book Pro. Mukavan kokoinen ja litteä. Ei mitään isoja valittamisia. USB-c tuntuu tässä ensimmäisen sukupolven uudessa MacBook Prossa (2016) takkuava välillä. Voi joutua boottaamaan koneen, jotta saa noita usb-c telakoita toimimaan. Se, että yhden USB-c portin kautta ei saa kahdelle näytölle kuvaa on isoin miinus. Jouduu kaksi johtoa kytkemään koneeseen. Tämä ei johdu itse kannettavasta vaan MacOS käyttöjärjestelmän "multi Stream Transport" -tuen puuttumisesta.
MacBook Pro Asiantuntija Koska en ole käyttänyt Macia niin paljon aiemmin, haluan tuntea sen käyttämisen yhtä hyvin kuin PC:n, jotta voin palvella asiakkaita paremmin Perustoiminnot helppo oppia, vaatii totuttelua PC:n jälkeen

Windows-toimialue + Applen tuotteet teettävät joskus ihmeellisiä ongelmia yksinkertaisiinkin asioihin, kuten salasanan vaihtoihin

Mac kerää vaivihkaa paljon dataa Apple-ID:n taakse, sen takana on mielestäni liikaa

Adapterin tarvitseminen joka ainoaan asiaan on turhauttavaa

Kiva ulkoasu ja käytettävyys

Ei ole mitään perustelua "normaalikäytössä" vaihtaa Macista PC-laitteeseen tai toisinpäin sen takia, että vain toisella voi tehdä jotain -> molemmat kopioivat toisistaan parhaat ominaisuudet ja molemmista maailmoista löytyy tehokasta laitetta jokaiseen tarpeeseen

Triuvare Oy

Triuvare Oy