Triuvare osallistui marraskuussa Päivä johtajana -tempaukseen, jossa lukiolaiset pääsevät päiväksi seuraamaan yritysjohtajan päivää. Triuvarella johtajan päivään tutustui lempääläinen Tatu.

"Kello 9.00 tiistaina 22.11. alkoi minun osaltani vuoden 2016 Pirkanmaan Päivä johtajana-tempaus. Pääsin tamperelaisen Triuvare oy:n toimitusjohtaja Toni Rantasen seuraan päivän ajaksi tarkkailemaan alan tyypillistä työpäivää. Rantanen kertoi minulle päivänsä koostuvan suurimmaksi osaksi sähköpostin päivystämisestä ja puhelimessa puhumisesta, mikä kuvastaa omasta kokemuksestani suurta osaa nykyajan töistä.

Päivän aluksi sain kahvikupin kouraani ja siirryin kuuntelemaan nopeaa esitelmää yhtiön historiasta ja sen tarjoamista palveluista. Yhtiön tarinan ohella Rantanen kertoi minulle oman tarinansa yhtiön kanssa ja ennen sitä. Hetki tämän jälkeen sainkin pyynnön Triuvaren markkinointi- ja viestiasiantuntijalta Johanna Rytköseltä tehdä päivityksen heidän yhtiönsä Instagram-tilille. Päivän loppupuolella pääsin mukaan seuraamaan kokousta palkkamuutoksista.

Kokonaisuudessaan olen erittäin tyytyväinen päivään ja uskon saaneeni uutta tietoa alan töistä. Olen kiitollinen Triuvarelle päivästä ja kehotan kaikkia nuoria hakemaan mukaan Päivä johtajana-tapahtumaan!"

Tatu Hämäläinen

Triuvare Oy

Triuvare Oy