Uusia teknologioita tulee jatkuvasti vanhentuneiden työkalujen tilalle. ICT on alana jatkuvassa murroksessa ja erityisesti tietoturvapuolella yritykset käyvät ikään kuin jatkuvaa taistelua tietomurtoja vastaan. Useimpien yritysten ydinosaaminen on kuitenkin täysin toisaalla. Siksi ICT onkin kannattavaa ulkoistaa – jotta aikaa vapautuu tietotekniikkamurheilta yrityksen toiminnan kehittämiselle.

Miksi valita Huoleton™ Premium -palvelumalli?

Tärkein syy valita Huoleton™ Premium -palvelumalli on sen selkeä hinnoittelu. Kiinteä kuukausihinta tarkoittaa helppoa ICT-ratkaisujen budjetointia. Sen sijaan, että budjettiin tulisi ennakoida laitehankinnat, palvelinkapasiteetin lisääminen tai verkkolevyn uusiminen, budjettiin voi kirjata tarkan summan, joka pitää.

Lue lisää: 3 syytä, miksi Huoleton™ -palvelumallimme on jokaisen talouspäällikön suosikki

Seuraavissa kappaleissa kerromme, mitä kaikkea yhdellä kuukausihinnalla oikein saakaan ja mitä hyötyä jatkuvasta kumppanuudesta on yritykselle.

#1 Kumppanuus

Ulkoistuksen myötä myös vastuu ICT:n proaktiivisesta kehittämisestä siirtyy pois yrityksen tehtävälistalta. Hyvältä ICT-kumppanilta saa paljon muutakin kuin laskun kerran kuukaudessa. Esimerkiksi Triuvaren palvelumalliin kuuluu säännölliset asiakastapaamiset, joissa asiantuntijat tuovat proaktiivisesti ehdotuksia ympäristön kehittämisestä. Ehdotukset eivät rajoitu ainoastaan taustainfran kehittämiskohteisiin, vaan voi sisältää laajemminkin huomioita digitalisaation mahdollisuuksista. Esimerkiksi tiedolla johtamisen avulla voidaan tukea yrityksen kilpailukykyä ja -etua.

#2 Käyttäjätuki

Loppukäyttäjien haasteiden selvittämiseen käytetty aika on yksi suurimmista ICT:n piilokustannuksista. Yrityksissä voi olla hankalaa perustella, miksi maksaisi loppukäyttäjätuesta, jos aikaisemmin tietotekniikkahaasteet on selvitetty itsenäisesti. Joidenkin tutkimusten mukaan loppukäyttäjillä menee kuitenkin jopa 10 % työajasta IT-haasteiden parissa. Se tarkoittaa viikkotasolla neljää tuntia.

Pelkkä IT-tuen ulkoistus ei aina ratkaise tätä haastetta. Kokemuksemme mukaan työntekijät epäröivät olla IT-tukeen yhteydessä, jos he eivät ole varmoja IT-kumppanin kanssa tehdystä palvelusopimuksesta. Huoleton™ Premium -palvelumallin käyttäjätukeen ei ole käyttörajaa ja tuesta saa vastaukset kaikenlaisiin kysymyksiin tulostimen käytöstä etätyövinkkeihin. IT-tuesta on hyötyä yritykselle vain silloin kun loppukäyttäjät uskaltavat hyödyntää tukipalvelua työssään.

#3 IT-dokumentaatio

Tiesitkö että IT-dokumentaatio on jokaisen kehittäjän paras ystävä? Silti se ei ole kovin monessa organisaatiossa ajan tasalla. Dokumentaatio antaa hyvän yleiskuvan ICT-infran ajantasaisuudesta ja sen avulla voidaan ennakoida hankinnat.

IT-dokumentaation avulla ERP-projekti saatiin maaliin aikataulussa

Toiminnanohjausjärjestelmähankkeet (ERP eli Enterprise Resource Planning) ovat tyypillisiä teollisuusalan ICT-projekteja. Niissä tulee kuitenkin helposti viivästyksiä varsinkin hankkeen loppupuolella, jos IT-dokumentaatio ei ole kunnossa.

Hyvään dokumentaatioon on kirjattu koko yrityksen laitekanta ja niiden tekniset ominaisuudet. Tämän listauksen avulla voitiin nopeasti käydä läpi, mitkä yrityksen laitteet tuli uudistaa ennen kuin uusi ERP otettiin käyttöön. Näin käyttöönotto tehtiin aikataulussa, eikä loppukäyttäjien työ keskeytynyt sen vuoksi, että laite ei tue uutta järjestelmää.


Triuvaren Huoleton™ Premium -palvelumalliin sisältyy IT-dokumentaation ylläpito. Dokumentaatio on aina asiakkaan omaisuutta, eli dokumentti on asiakkaan saatavilla ja välitettävissä eteenpäin myös muille kumppaneille niin halutessa.

#4 Mobiililaitteet

Erityisesti mobiililaitteet jäävät liian usein yrityksissä vähälle huomiolle. Älylaitteet ovat tulleet nopeasti niin olennaiseksi osaksi työvälineitä, ettei niiden suojausta tai ominaisuuksia olla sen kummemmin ehditty miettimään.

Huoleton™ Premium -palveluun sisältyy myös mobiililaitehallinta, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että yrityksen mobiililaitteita voidaan päivittää keskitetysti. Sen avulla laitteet voidaan myös etäpyyhkiä tai etälukita. Uusi suojaus ei muuta loppukäyttäjän näkökulmasta mitään ja yritykset voivatkin rakentaa sen avulla eri tason suojauksia. Toimihenkilöille, joilla on puhelinetu, ei tehdä yhtä tarkkoja rajauksia esimerkiksi sovellusten lataamisesta kuin esimerkiksi tuotannon työpuhelimiin.

#5 Työasemien ja palvelinten ylläpito

Ulkoistamisella varmistetaan ICT-ympäristön toimivuus vuoden jokaisena päivänä. Erityisesti tuotantolaitoksissa, joissa toimivia verkkoyhteyksiä tarvitaan vuoden jokaisena päivänä, ICT-kumppanista on paljon apua. Nykyisin yritykset hankkivat lähes aina palvelimet ja konesaliratkaisut palveluna, mutta myös yrityksen omat IT-laitteet voidaan ottaa Huoleton™ Premium -palvelun ylläpitoon.

#6 Laitehankintojen konsultointi

Nykyisin loppukäyttäjien laitteet, kuten tietokoneet, läppärit ja puhelimet, ovat tehokkaita ja sopivat käytännössä kaikkien työntekijöiden tarpeisiin. Laitehankinta ei kuitenkaan pääty tilaa-painikkeen valintaan, vaan sen jälkeen laitteisiin tulee asentaa käyttöjärjestelmä, liiketoimintakriittiset ohjelmat ja liittää kone osaksi yrityksen käyttäjähallintaa ja muuta infraa.

Loppukäyttäjälaitteiden lisäksi yrityksen infra muodostuu myös monista muista laitteista, kuten palvelimista, konesalista ja verkkolaitteista. Viimeistään näiden kohdalla asiantuntijan konsultaatiolle onkin tarvetta.

Haluatko lisätietoja?

Triuvaren Huoleton™ Premium -palvelu on helppo budjetoida ja ostaa. Kiinteään kuukausihintaan saat koko monipuolisen kattauksen ICT-ylläpidon palveluita. Tutustu Huoleton™ Premium -palveluun ja selvitä kätevän säästölaskurimme avulla kuinka paljon voisit leikata ICT-kustannuksista kuukaudessa palvelumme avulla!

Testaa säästölaskuriamme

Tutustu myös näihin asiantuntijasisältöihimme:

Antti Patronen

Antti Patronen