Tuotantopäällikkö Antti Patrosen nelivuotinen taival Triuvarella on vienyt asiantuntijasta johtoryhmään. 

Ammattilukiosta tietokoneasentajaksi valmistunut Patronen sai opiskelupaikan tietotekniikan insinööriohjelmasta, mutta päätyi sotilaspoliisivarusmiespalveluksen kautta ensin vartijan työtehtäviin kiinnostuttuaan turvallisuusalasta. Nopeasti Patronen ymmärsi, että halusi pitää myös IT-asiat mukana tulevaisuuden suunnitelmissa ja vaihtoi työtä ison operaattorin kuluttajatukeen.

ICT-arkkitehti ja tuotantopäällikkö Antti Patronen Tuotantopäällikkö Antti Patronen

- Sain kuluttajatuessa arvokasta työkokemusta asiakaspalvelusta. Sieltä siirryin voimakkaasti kasvavan kodinkoneketjun sisäiseen IT-tukeen, jossa oli tarjolla vakituinen työ. Se oli urani paras ratkaisu. Työnkuva laajentui yrityksen koon moninkertaistuessa ja pääsinkin ottamaan osaa esimerkiksi virtualisointeihin ja pilvipalveluun siirtymiseen. Opiskelujen aloitusta lykkäsin. IT-ala on siitä harvinainen, että oppimaan pystyy kisälliperiaatteella. Ainoastaan julkisella puolella vaaditaan korkeakoulututkintoa.  

Myös Patrosen koulupaikka jäi, kun työt veivät mukanaan. Kodinkoneketjun palveluksessa Patronen oli seitsemän vuotta. Loppuvaiheessa oma kasvanut asiantuntijuus sai Patrosen pohtimaan mitä eri tapoja IT-ratkaisujen toteuttamiselle on. Syntyi halu päästä palveluntarjoajapuolelle näkemään, mitä vaihtoehtoja asioiden toteuttamiselle on. Ensimmäinen paikka arvostetussa IT-talossa ei kuitenkaan vastannut odotuksia. Työtehtävät poikkesivat merkittävästi odotuksista. Tie veikin avoinna olleen työpaikan kautta Triuvarelle asiantuntijaksi. 

- Palveluntarjoajapuolelle siirtyminen yllätti. Tajusin, kuinka tekijäriippuvaista toiminta usein on. Toimintatapoja ei useinkaan ole paperilla eikä niitä ole standardisoitu. Triuvarella pyrimme mahdollisimman paljon dokumentoimaan toimintatapoja ja luomaan ohjeita, jotta kaikki tekisivät asiat samalla tavalla. Perusteellisten asiakaskohtaisten ohjeiden laatiminen ja sisäinen viestintä voivat tuntua raskailta, mutta hyvä asiakaskokemus syntyy siitä, että myös IT-tuessa kaikilla on näkymä siihen, mitä asiakkaalle on tehty eikä osaaminen henkilöidy. Tässä toimintamallissa on etuna se, etteivät asiakkaat lähde mukana, mikäli heidän vastaava asiantuntijansa vaihtaa työpaikkaa.  

Patronen oli Triuvaren yhdeksäs työntekijä. Erillisiä rooleja ei teknisellä henkilökunnalla alkuun ollut, vaan kaikki tekivät asiakastyötä laajalla skaalalla. Pian Patronen sai ensimmäisen oman projektin hoitaakseen.  

- Tehtävänä oli pieni palvelininfran kehitysprojekti sekä verkkopuolen uusimista. Mukana oli muutama tekninen osaaja ja allekirjoittanut yritti pitää langat käsissä. Huolellisten valmisteluiden ja parin unettoman yön jälkeen koitti käyttöönottopäivä. Olimme asiakkaalla toisella paikkakunnalla ja päivä venähti myöhään iltaan, mutta kaikki meni kuin menikin lopulta hyvin. Selvisimme hengissä ja asiakkaan IT:kin toimi. Kotimatkalla oli pakko tarjota projektiryhmälle oluet melkoisesta rypistyksestä! 

Ensimmäisestä kehitysprojektista poiki uusia ja rooli kehittyi projektien vetovastuun lisäksi useiden asiakkaiden IT-ympäristöstä huolehtivaksi tekniseksi vastaavaksi. Tittelikin vaihtui matkan varrella ICT-arkkitehdiksi ja mukaan toimenkuvaan tulivat myös ICT-analyysit, joissa käydään asiakkaan ympäristö läpi niin tietoturvan, käytettävyyden kuin tarkoituksenmukaisuuden kannalta. Tuotantopäälliköksi Patronen nimitettiin loppuvuodesta 2017. Uusi rooli on lisännyt ICT-arkkitehdin toimenkuvaan vastuuta henkilöstön johtamisessa ja johtoryhmätyöskentelyssä sekä uusia tehtäviä tiimirakenteen uudistamisesta rekrytointeihin ja perehdytyksen kehittämiseen. Tuotantopäällikön roolin vastaanottaminen ei ollut itsestäänselvyys. 

- Minulle tittelillä ei ole väliä, ainoastaan tehtävän mielekkäällä sisällöllä. En ikinä tavoitellut tuotantopäällikön tehtävää, koska mikäli homma ei toimi niin kyseessä on todella epäkiitollinen pesti. Mutta olin luottavainen onnistumisen mahdollisuuksien suhteen, koska tiedän, mitä arki Triuvarella on. Tällaisessa työtehtävässä on tärkeintä, että on oikeaa kokemusta IT:n tekemisestä. Pelkissä ylätason johtotehtävissä voi pärjätä ilman alan täsmäosaamista, mutta kaikki muut tehtävät vaativat kokemusta.

Tulevaisuudessa Patronen uskoo tuotantopäällikön tehtävän kehittyvän edelleen. Organisaation omissa toimintatavoissa on vielä parantamisen mahdollisuuksia ja uusi Power BI -ratkaisu lisää mahdollisuuksia tiedon pohjalta johtamiseen. Patronen on myös huomannut, että itseohjautuvassakin organisaatiossa ihmiset kaipaavat ohjaamista. Kasvanut vastuu on saanut Patrosen kehittämään myös omaa toimintaansa. 

- Roolin myötä olen joutunut tietoisesti muuttamaan toimintatapojani. En voi enää niin kärkkäästi ottaa kantaa asioihin ja kritisoida, että jokin ei toimi, vaan minun pitää näyttää muille esimerkkiä ja kertoa perustelut päätöksien ja toimintatapojen taustalla.  

FAKTAT:

Antti Patronen, tuotantopäällikkö
s. 1985
Töissä Triuvarella syksystä 2014
Koulutus: Ylioppilas, tietokoneasentaja
Harrastukset: Salibandy ja purjehdus
Perhe: Avovaimo ja koira 

Triuvare Oy

Triuvare Oy