Artikkelit

Uusia aluevaltauksia pääomasijoitusyhtiön avulla

Kirjoittanut Triuvare Oy | 17.10.2018 7:04:48

Pirkanmaalainen pääomasijoitusyhtiö Pikespo Invest Oy Ltd on liittynyt vähemmistöosakkaana Triuvaren omistajiin. Triuvaren suurimmat osakkeenomistajat ovat jatkossakin edelleen Toni ja Timi Rantanen.

Mihin sijoitusta tarvitaan?

Pikespon sijoituksella haetaan vauhtia erityisesti uuteen tuottavuusratkaisujen liiketoimintaan. Triuvare tähtää Suomen johtavaksi tuottavuusratkaisujen tarjoajaksi PK-sektorilla, josta on tähän asti puuttunut soveltuviin ratkaisuihin erikoistunut toimija. Triuvare tarjoaa alkuun Business Intelligence -ratkaisuja Microsoftin Power BI -työkalulla sekä järjestelmäintegraatioita. Lisäksi investoinnilla vahvistetaan Huoleton-infratuoteperheeseen liittyvää sisäistä kehitystyötä.

Pikespo ei ole Triuvarelle uusi tuttavuus – yrityksen sijoitusjohtaja Petri Antila on toiminut Triuvaren hallituksessa jo vuodesta 2014. Pikespon syvällisempi osallistuminen tuo Triuvarelle myös arvokkaita verkostoja ja lisää osaamista esimerkiksi kansainvälistymiseen.

Mitä tämä tarkoittaa Triuvaren asiakkaille?

Pääosin jatkamme hommia ihan samalla lailla kuin tähänkin asti. Nykyisten palveluiden rinnalle saamme kuitenkin tuotua lisää palveluita, joiden avulla voimme ICT-infran lisäksi auttaa asiakkaitamme johtamaan liiketoimintaansa paremmin.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Toni Rantanen
toni.rantanen@triuvare.fi
puh. 040 515 6731

Virallisen mediatiedotteen löydät täältä.