Artikkelit

Triuvarelaisten työtyytyväisyyttä mitattiin kyselyllä

Kirjoittanut Triuvare Oy | 27.7.2017 9:31:04

Triuvarella tehtiin alkuvuodesta 2017 ensimmäinen työtyytyväisyyskysely henkilöstölle. Kyselyssä kartoitettiin esimerkiksi työn ja vapaa-ajan suhdetta, työn kuormittavuustekijöitä ja ihannetyöpaikan kriteereitä. Työtyytyväisyyskysely toteutetaan jatkossa vuosittain.

Työntekijöitä kysyttiin muun muassa kolme positiivisinta ja negatiivisinta asiaa työssä. Positiivisella puolella kärkeen ylsivät työpaikan ilmapiiri, oma työnkuva, uuden oppiminen työssä, vapaus sekä työn monipuolisuus. Työn negatiivisissa puolissa hajontaa oli vähemmän. Ylivoimaisesti eniten työntekijät kokivat kuormittavaksi resurssipulan, joka konkretisoituu kiireenä, ajan puutteena ja työn liian suurena määränä suhteessa käytettävissä olevaan aikaan.

- Nämä ovat tyypillisiä haasteita voimakkaasti kasvavassa yrityksessä. Maaliskuussa alkaneella tilikaudella meillä on teemana työn tehostaminen. Haemme ratkaisuja esimerkiksi manuaalisten töiden automatisoinnilla, turhien töiden karsimisella ja työnkuvien selkeyttämisellä, kertoo henkilöstövastaava Annika Heino.

Työmotivaatio on Triuvaren työntekijöillä korkea. Täysin tai lähes samaa mieltä oli 87 % kyselyyn osallistuneista. Asteikolla 1 - 4 väite ”Työmotivaationi on korkea” sai keskiarvon 3,2.

- Vaikka meillä tehdään töitä kiireessä ja kovalla sykkeellä, motivaatio on pysynyt korkealla. Meillä on myös hyvä palkitsemisjärjestelmä. Yrityksen menestys näkyy työntekijöiden tilipussissa. Motivaatio näkyy myös työn laadussa. Motivoituneet ihmiset haluavat, että asiat tulevat tehdyiksi huolella ja tehokkaasti. Pelkkä raha ei myöskään motivoi, pitää olla myös henkistä puolta. Me Triuvarella pyrimme motivoimaan toisiamme antamalla positiivista palautetta palautejärjestelmän kautta, kertoo Heino.

Jopa 73 prosenttia vastanneista oli täysin samaa mieltä väittämästä ”Työni kehittää minua.” Keskiarvo oli 3,7.

- Olemme tästä enemmän kuin iloisia. Olemme onnistuneet siinä, että oikeat ihmiset tekevät oikeita asioita. Se toimenkuva, mistä kukakin on vastuussa, on tekijälleen kiinnostava, ja ihmiset ovat halukkaita osaamaan ja oppimaan uusia asioita. Panostammekin Triuvarella sekä sisäisiin että ulkoisiin koulutuksiin. Uutta voi oppia myös työtä tekemällä, ja varsinaisen asiaosaamisen lisäksi voi kehittää pehmeitä taitoja. Esimerkiksi ICT-tuessa toimivilla asiakaspalvelutaidot kehittyvät hyvin nopeasti, vaikka asiakaspalvelusta ei olisi aikaisempaa kokemusta. Mitä enemmän tekee, sen paremmin alkaa ymmärtää myös asiakkaan näkökulmaa.

Keskeytykset häiritsevät, mutta tiivis työyhteisö kannustaa

Yksi voimakkaimmin kyselyssä esiin tullut kuormitustekijä on työssä tapahtuvat keskeytykset. Jopa 71 % vastaajista koki, että työtä häiritseviä keskeytyksiä on usein tai aina.

- Tämä oli meillä tiedossa oleva ongelma. Kysely tehtiin aikana, jolloin Takojankadun 12 hengen toimistossamme työskenteli lähes 25 ihmistä. Työtä häiritseviä keskeytyksiä oli paljon, johtuen rajallisista toimitiloista. On mielenkiintoista nähdä, miten vastaukset muuttuvat seuraavaa kyselyä tehdessä, kun olemme muuttaneet kolme kertaa isompiin tiloihin. Nollaan ei keskeytyksiä saada ikinä, koska nykyaikana sähköposti ja pikaviestimet piipittävät jatkuvasti, mutta asianmukaisten työtilojen pitäisi auttaa tässä asiassa, Heino summaa.

Kaikki kyselyyn vastanneet työntekijät arvostavat kuulumistaan Triuvaren työyhteisöön. Täysin samaa mieltä oli 73 % vastaajista. Keskiarvoksi muodostui 3,7.

- Olemme onnistuneet luomaan työyhteisön, jossa jokainen saa olla sellainen kuin on. Työhyvinvointiin tähtääviä toimenpiteitä joudumme kehittämään kasvavan porukan mukana. Kun aikaisemmin riitti, että ostimme olutta ja varasimme mökkiviikonlopun, tarvitaan isommalla porukalla monipuolisempia toimenpiteitä työssä viihtymisen parantamiseksi. Haluamme pitää jatkossakin kiinni hyvästä työyhteisöstä ja siitä, että kaikki työntekijämme voivat olla ylpeitä siitä, että ovat triuvarelaisia! kertoo Heino.