Artikkelit

Triuvare tukee Vexven liiketoiminnan kehittämistä ja kasvua ICT:n avulla

Kirjoittanut Triuvare Oy | 9.4.2020 11:05:29

Triuvare on toiminut Vexve Oy:n IT-kumppanina noin vuoden ajan. Yhteistyön tärkeimpänä tavoitteena on saada ICT tukemaan yrityksen kasvustrategiaa ja valjastamaan digitalisaation hyödyt liiketoiminnan ja sen prosessien tueksi. Lisäksi Vexvelle on tärkeää sujuva arki – henkilöstön on tärkeää saada IT-tuki kiinni aina silloin, kun he sitä tarvitsevat.

ICT-infra yrityksen kasvun tukena

Vexve on ottanut suuria kasvuharppauksia viimeisten vuosien aikana. Suurimpana muutoksena näkyy vuoden 2016 omistajanvaihdos. Nyt yritys hakeekin kasvua uuden omistajansa tukemana.

“Omistajanvaihdos ja sen myötä tulleet kasvutavoitteet olivat yhdessä sellaisia syitä, joiden pohjalta lähdimme miettimään IT-palveluitamme uudelleen. Palveluiden luotettavuus ja kustannustehokkuus olivat tärkeitä kriteereitä kumppanivalinnassa”, Vexven IT-päällikkö Jarkko Hämäläinen selventää. “Yrityksessämme on voimakas tahtotila modernisoida tätä meidän ICT-infraamme, viedä digitalisaatiota käytäntöön ja sitä kautta uudistaa liiketoimintaamme”, hän jatkaa.

Asiakaspalvelulähtöinen IT-kumppani varmistaa sujuvan arjen

Vexven IT-päällikkö Jarkko Hämäläinen haluaa kehittää IT:tä infran lisäksi liiketoiminnan strategiseksi tueksi. ICT-infran kehitysprojektien lisäksi kumppanivalinnassa oli tärkeää muistaa myös loppukäyttäjät ja heidän tarpeensa.

“Meille oli tärkeää tarjota työntekijöillemme ennen kaikkea hyvä ja kasvollinen lähituki. On tärkeää, että IT-tuki on aina saavutettavissa, kun sille on tarve”, Hämäläinen kertoo. Etätuen lisäksi Vexve hyödyntää jonkin verran Triuvaren tarjoamia lähitukipalveluita. Käytännössä lähituki tarkoittaa sitä, että Triuvaren tukihenkilö on fyysisesti läsnä Vexven tiloissa ja sen henkilöstön käytettävissä.

“Jos ohjelmat kaatuvat tai toimivat hitaasti, töiden tekeminen vaikeutuu.” - Lijun Tuikka, Vexven asiakaspalvelukoordinaattori

Triuvaren asiantuntijat saavat kiitosta Vexven henkilöstöltä, jotka asioivat IT-tuen kanssa arjessaan. “Soitan Triuvaren tukeen heti, jos esimerkiksi jokin sovelluksista toimii hitaasti tai niissä on jokin ongelma”, kertoo Vexven asiakaspalvelukoordinaattori Lijun Tuikka.

Tuikan mukaan IT-kumppanin joustavuus ja asiantuntevuus ovat sen tärkeimpiä ominaisuuksia. Muutoin tehokasta työaikaa kuluisi hukkaan IT-haasteita selvitettäessä. “Jos alkaisin itse ratkaisemaan näitä ongelmia, niin se ensinnäkin kestäisi hirvittävän kauan. Ja jos pyytäisin apua vielä työkaverilta, niin sitten se vaatisi jo oman aikani lisäksi työkaverini kallista aikaa”, Tuikka täsmentää.

Vexven ICT-infraa kehitetään nyt systemaattisesti

Hämäläinen uskoo Triuvaren olevan juuri oikeanlainen kumppani Vexven ICT:n kehittämiseen. “Yhteistyömme aikana on toteutunut esimerkiksi tämä yrityskauppa. Eli suunta meillä on oikea ja selkeä”, Hämäläinen sanoo. “Yhteistyömme on kestänyt nyt vajaan vuoden. Tänä aikana olemme tehneet muun muassa IT-infran kehityssuunnitelman ja toteuttaneet näitä kehityskohteita suunnitelman mukaisesti”, hän kertoo. “Tämän suunnitelman toteutus jatkuu. Sen lisäksi minulla on mielessä myös muita asioita, joita haluan Triuvaren kanssa kehittää. Ei pelkästään IT-infraan liittyviä asioita, vaan vielä lähemmäksi yrityksemme liiketoimintaa meneviä toimintatapoihin ja prosesseihin liittyviä asioita”, hän jatkaa.

Näin projekti on edennyt:

  1. Kilpailutus
    Vexve kilpailutti IT-palveluntarjoajat ja valitsi yhteistyökumppanikseen Trivuaren.
  2. Alkukartoitus
    Triuvare kartoitti Vexven IT-infran nykytilan.
  3. Kehityssuunnitelma
    Triuvare ja Vexve laativat yhdessä IT-infran kehittämissuunnitelman, jonka avulla priorisoitiin tärkeimmät kehityskohteet IT-infrassa.
  4. Kehitysprojektit ja IT-tukipalvelut
    Triuvare on toiminut Vexven IT-tukena jo noin vuoden ajan. Lisäksi kehittämissuunnitelman mukaiset projektit on viety toteutukseen, ja niiden edistymistä seurataan säännöllisesti yhteisissä projektipalavereissa.
  5. Jatkuva kehittäminen
    Vexven IT-päällikkö Jarkko Hämäläinen näkee Triuvaren pysyvän jatkossakin Vexven strategisena IT-kumppanina, jonka kanssa yritys voi toteuttaa kasvustrategiaansa.

Haluatko lukea lisää siitä, miten ICT:n kehittäminen on näkynyt Vexven arjessa ja liiketoiminnassa?

Lue lisää Vexven IT-päällikkö Jarkko Hämäläisen ja asiakaspalvelukoordinaattori Lijun Tuikan kokemuksia Triuvaresta. Ladattavassa case-kuvauksessa kerromme tarkemmin yhteistyön tärkeimmistä saavutuksista ja liiketoimintahyödyistä.