Artikkelit

Skype for Business soittopalvelut uudistuvat

Kirjoittanut Triuvare Oy | 16.10.2015 15:41:10

Toisinaan voi tulla tarve liittää Skype for Business -neuvotteluun henkilö soittamalla hänen lanka- tai matkapuhelinnumeroon. Palvelun laskutus on tähän asti tapahtunut kolmannen tahon, mm. soittopalvelua tarjoavan Intercallin kautta.

Laskutuksen näkökulmasta asiaan tulee uudistus, sillä jatkossa Intercallin soittopalveluiden laskutus kulkee suoraan Triuvaren kautta asiakkaille. Tämän ja Office 365 -palvelun laskutusmuutoksen myötä palvelujen käytöstä, muutoksista ja laskutuksen seurannasta tulee entistä suoraviivaisempaa. Muutos tulee voimaan kaikille nykyisille Skype for Business -soittopalveluita ostaville asiakkaillemme 1.10.2015 alkaen, eikä se vaadi erikseen toimenpiteitä asiakkailtamme.

Etkö vielä käytä, mutta haluaisit soittopalvelun käyttöön Skype for Business -ympäristöönne? Palvelu hinnoitellaan minuuttiperusteisesti, maksat siis vain todellisesta käytöstä eli soitetuista puheluista. Mitään kuukausiveloitusta palvelun käytöstä ei tule. Sen avulla on helppoa liittää neuvotteluun mukaan sellainen osapuoli, joka ei ole laadukkaan datayhteyden päässä tai hänelle ei ole asennettu Skype for Business -ohjelmistoa. Otathan yhteyttä ja kerromme palvelusta lisää.