Artikkelit

SAKU ry siirtyi Microsoft 365 -pilvipalveluihin

Kirjoittanut Triuvare Oy | 1.11.2016 7:57:50

Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto SAKU ry siirtyi viime kesänä ulkoistettuun it-palveluun ja Microsoft 365 -ohjelmistoon. Yhtenä lähtökohtana oli etätyöskentelyn helpottaminen. Valtakunnallisena järjestötoimijana SAKU ry:n henkilöstö liikkuu ympäri Suomen.

- Halusimme siirtyä pilvipalveluihin, mikä mahdollistaa tiedostojen jakamisen ja käsittelyn Office 365-ohjelmistolla sekä toimistolta että reissun päältä. Työmatkalle lähtiessä ei tarvitse miettiä, mitä tiedostoja tarvitsee mukaan, vaan tiedostot voi avata mistä tahansa. Se tuo joustavuutta käsittelyyn. Tiedostot saa auki myös puhelimella. Jos tulee tarve tarkistaa vaikka liikuntatapahtuman osallistujan yhteystiedot, ei tietokoneen avaaminen ole edes tarpeellista, kertoo Saija Sippola, SAKU ry:n toiminnanjohtaja.

Se, että useampi henkilö pystyy käsittelemään yhtä aikaa samoja tiedostoja, mahdollistaa SAKU ry:ssä tehokkaamman työskentelyn. Microsoft 365 -palveluun siirtyminen ratkaisi myös eri ohjelmistoversioiden aiheuttamat ongelmat.

- Järjestöissä konekannan elinkaari on usein pitempi kuin yrityksissä. Sen johdosta kaikilla alkoi olla vähän eri versioita ohjelmistoista. Nyt kaikilla on se sama ohjelmistoversio, eikä yhteensopivuuden kanssa tule enää ongelmia, iloitsee Sippola.