Teettämämme tutkimuksen mukaan 56 prosenttia pk-yrityksistä käyttää edelleen Windows XP -koneita. Luku on hälyttävän suuri, sillä Microsoft lopettaa tuen ja päivityksien tarjoamisen Windows XP:lle 8.4.2014. XP-koneesta tulee erilaisten uusien uhkien suhteen täysin puolustuskyvytön. Aika on pian loppumassa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että laadukas tietoturvaohjelmistokaan ei pysty estämään kaikkia käyttöjärjestelmän omien haavoittuvuuksien kautta syntyneitä tietoturvariskejä. On hyvä muistaa, että Windows XP on julkaistu jo vuonna 2001, eli konekanta on vanhaa ja elää tällä hetkellä jo viimeisiä hetkiään.
Lisäksi on havaittu, että työskentely vanhalla ja hitaalla tietokoneella aiheuttaa enemmän IT-huolia kuin lisää tuottavuutta.
Käyttöjärjestelmän haavoittuvuuksia korjaavien päivitysten lataaminen on tärkeää. Eri tilastot ovat osoittaneet, että haavoittuvuuksien paljastumisella on suora yhteys virusten leviämiseen. Vaikka Windows XP -koneita ei olisi montaa enää käytössä, pitää muistaa, että yksikin altistunut Windows XP -tietokone voi saastuttaa yrityksen sisäverkon muita tiedostoja mm. verkkolevyiltä.
Vahinkojen korjaaminen on usein paljon kalliimpaa kuin niiden ennaltaehkäisy. Erityisen riskialttiita ovat sellaiset työasemat, joissa varmuuskopioinnit eivät ole automaattisia. Tällöin virusten myötä kadotetaan tärkeitä tiedostoja ja siitä aiheutuvaa harmia voi mitata jopa useissa tuhansissa euroissa.
Mikäli Windows XP -koneita on vielä käytössä, pitää päätelaitteen ikä huomioiden tarkastella, kannattaako pelkkää käyttöjärjestelmän päivitystä harkita, vai onko koko laitteiston päivitys järkevin vaihtoehto. Samalla voidaan selvittää, voiko tietokoneen käyttömukavuutta lisätä, mikäli käytön tarpeet ovat muuttuneet vuosien varrella.
Aivan kaikkia uusia ohjelmistoja ja oheislaitteita ei ole enää XP-käyttöjärjestelmälle saatavilla, eli XP-käyttäjillä mahdollisuus uusien ominaisuuksien käyttöön pienenee jatkuvasti.
Microsoft on jatkanut Windows 7:n myyntiä erityisesti yrityskäyttöön, hieman huonon vastaanoton saaneen Windows 8:n takia. Viime vuonna julkaistun Windows 8.1 päivityksen myötä (saatavilla ilmaiseksi Windows 8 käyttäjille) saa käyttöjärjestelmään parannuksen muutamaan kenkää hiertäneeseen ominaisuuteen. Näitä ovat esimerkiksi käynnistä-painike sekä mahdollisuus päättää, käynnistyykö käyttöjärjestelmä työpöytänäkymään vai uuteen koko ruudun aloitusnäkymään.
Käyttöjärjestelmän vaihtamisessa ei ole kyse pelkästä kosmeettisesta muutoksesta. Microsoftin itse julkaiseman Security Intelligence Reportin mukaan Windows XP -koneisiin syntyy tartuntoja yli kuusi kertaa enemmän kuin uusiin Windows 8 64-bit -tietokoneisiin. On selvää, että erilaiset arkkitehtuurimuutokset käyttöjärjestelmän "konepellin alla" toimivat myös käyttäjän eduksi.
Vaikka Windows XP oli mullistava ja erinomainen käyttöjärjestelmä, on aika sanoa hyvästit ja siirtyä eteenpäin.