Tiedolla johtaminen ilman sopivia työkaluja on työlästä ja tehotonta. BI-järjestelmän avulla liiketoimintatieto valjastetaan päätöksen teon tueksi: raportoinnista ja tiedon visualisoinnista tulee automaattista ja laadukasta. Tässä blogiartikkelissa BI-asiantuntijamme kertovat, mitä tiedolla johtamisen työkalujen hankinnassa tulee ottaa huomioon.

Huomioi nämä jo kartoitusvaiheessa

BI-järjestelmä automatisoi ja yhtenäistää yrityksen raportointia. Tämän ansiosta tiedon analysointi helpottuu ja tehostuu, jolloin liiketoimintatieto saadaan valjastettua päätöksenteon tueksi myös yli osastorajojen. Näin päätökset ovat perusteltuja, parempia, ja edistävät yrityksen kasvua.

Sopivimman järjestelmän löytäminen saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Kevyet raportointityökalut eivät välttämättä skaalaudu yrityksen kasvavien tarpeiden mukaan ja esimerkiksi suorat järjestelmäintegraatiot saattavat jäädä vain haaveeksi. Toisaalta turhan raskaat BI-järjestelmäkäyttöönotot rasittavat suotta yrityksen kassaa.

Muista ainakin nämä kolme asiaa, kun olet kartoittamassa yritykselle sopivinta BI-järjestelmää

  1. BI-järjestelmän tulee istua olemassa olevaan IT-infraan
  2. Työkalun täytyy skaalautua myös tulevaisuuden tarpeisiin
  3. Helppokäyttöisen BI-järjestelmän kanssa on vaivaton toimia

Mitä vaiheita käyttöönottoprojektiin liittyy? Mitä järjestelmän valinnassa kannattaa ottaa huomioon? Lataa maksuton pikaopas BI-järjestelmän valintaan.

BI-järjestelmän täytyy skaalautua myös tulevaisuuden tarpeisiin

Liian usein yritysten ICT-infraa kehitetään vain nykytarpeiden pohjalta. Tämän vuoksi IT voi muodostua yrityksen kasvun pullonkaulaksi sen sijaan, että ratkaisut mahdollistaisivat liiketoiminnan kasvun.

Tämä pätee myös tiedolla johtamisen työkalujen valinnassa. Yrityksen BI-järjestelmän on tärkeää vastata myös pitkällä aikavälillä yrityksen raportoinnin ja tiedolla johtamisen tarpeisiin. Kartoittaessa yritykselle sopivinta BI-järjestelmää, on tärkeää huomioida myös yrityksen kasvun tuomat vaatimukset.

Varaudu suunniteltua laajempaan käyttöönottoon ja käyttäjämäärän kasvuun

Yrityksen ensimmäinen BI-järjestelmä saattaa olla suunnattu vain tietylle yrityksen toiminnolle, kuten taloushallinnolle tai HR:lle. Tiedolla johtamisen työkaluista on kuitenkin merkittävää hyötyä myös muille liiketoimintayksiköille. Siksi raportointityökalua valittaessa on tärkeää selvittää työkalun käyttöaste.

Tiesitkö? On kustannustehokkaampaa ottaa työkalu käyttöön läpi organisaation kuin toteuttaa useita suppeampia käyttöönottoprojekteja eri yrityksen liiketoimintayksiköissä.

Kokemuksemme mukaan tiedolla johtamisen kanssa nälkä kasvaa syödessä. Usein BI-järjestelmän käyttöaste kasvaakin hyvin pian käyttöönoton myötä. Tämän vuoksi jo käyttöönottovaiheessa on hyvä selvittää järjestelmän lisensoinnista: onko lisenssejä mahdollista ostaa joustavasti kuukausi- ja käyttäjätasolla vai onko sitouduttava määräaikaisiin sopimusmalleihin? Mitä muita maksuja järjestelmän käyttöön liittyy ja miten ne skaalautuvat eri variaatioissa?

Viisi asiaa, jotka BI-järjestelmien vertailussa tulee muistaa

  1. Istuuko BI-järjestelmä olemassa olevaan IT-ympäristöön?
  2. Tarvitseeko järjestelmä tietovarastoja? Onko se helposti integroitavissa myös olemassa oleviin tietovarastoihin?
  3. Tuleeko järjestelmän toimitus pilvipalveluna?
  4. Millainen lisensointimalli järjestelmässä on? Skaalautuuko se kasvun mukaan?
  5. Halutaanko järjestelmä hankkia palveluna ulkopuoliselta toimijalta vai onko tavoitteena hyödyntää järjestelmää tulevaisuudessa itsenäisesti?

 

Onnistu kerralla – Lataa pikaopas BI-järjestelmän hankintaan

Miten yritykset onnistuvat eri BI-järjestelmien vertailussa? Lataa hankintapäätöksen tueksi maksuton BI-järjestelmän hankintaopas. Se johdattaa sinut järjestelmähankinnan läpi kertoen, mitä tulee ottaa huomioon järjestelmien ja palveluntarjoajien vertailussa. Lisäksi oppaassa on vinkit onnistuneeseen käyttöönottoprojektiin. Lataa opas tästä!

Lataa maksuton pikaopas BI-järjestelmän hankintaan

Heidi Kemppainen

Heidi Kemppainen