Rakkaat ystävät,

Kaikki varmasti muistaa, miltä tuntui täyttää 18-vuotta, miten sitä odotettiin ja juhlittiin! Ajokortti taskussa äänestysluukulle ja illalla laillisiin bileisiin! Aikuisena olemisen vapauteen liittyi tietysti myös vastuu. Vastuu omasta taloudesta ja tulevaisuudesta. Kaikki eivät muuttaneet heti pois täytettyään 18, vaan nauttivat lapsuuden kodin turvasta, päivittäishuollosta ja eduista niin kauan kuin hyvältä tuntui. Jotkut muuttivat paikkakuntaa opintojen, toiset kumppanin perässä ja vielä toiset lähtivät maailmalle seikkailemaan.

Nyt on tullut aika Triuvaren kasvaa aikuiseksi - kirjaimellisesti. Lähes vuoden kestänyt seurustelusuhde FRENDY Oy:n kanssa muuttui kertaheitolla vakavaksi, kun Triuvare Oy:n osakekanta myytiin lokakuussa 2022 kokonaisuudessaan uudelle kumppanille. Häitä vietetään helmikuun lopussa 2023 tilikauden päätyttyä samalla, kun Triuvare täyttää 18 vuotta. Niin kuin avioliitossa usein, myös tässä suhteessa puolisoille tulee yhteinen nimi ja kahdesta tulee yksi. Triuvare sulautuu Frendyn alle ja yhdessä kumppanit muodostavat 350 henkilöä käsittävän koko Suomen kattavan IT-palvelutalon.

MicrosoftTeams-image

Vasemmalta:

Timi Rantanen (Triuvaren teknologiajohtaja), Mikko Peltonen (Frendy Oy:n toimitusjohtaja) ja Toni Rantanen (Triuvaren entinen toimitusjohtaja)

Yhteinen matka sinne ja takaisin

Triuvaren matka sinkkuna (muutamia yritysostoja lukuunottamatta) vuodesta 2005 vuoteen 2023 on ollut sykähdyttävä ja inspiroiva kasvutarina. Triuvare on kasvanut tasaista ja vakavaraisia tahtia 2 veljeksen tamperelaisesta yrityksestä 50 hengen pääkaupunkiseudulta Ouluun ulottuvaksi yli 8 miljoonan euron liikevaihtoa tekeväksi IT-firmaksi.

Osa teistä Triuvaren asiakkaista on kulkenut rinnalla alusta asti, jotkut hypänneet kyytiin matkan varrella ja osa taas tullut yrityskauppojen myötä. Yhdessä olemme kuitenkin kypsyneet aikuisuuteen ja nyt pääsemmekin jatkamaan yhteistä matkaamme osana Frendyä. Tässäkin liitossa molemmilla osapuolilla on toiselle annettavaa. Triuvare tuo pöytään vankkaa IT-alan kokemusta ja huipputyypit, ja Frendyn avulla pystymme palvelemaan teitä aina Helsingistä Rovaniemelle ja Joensuusta Vaasaan – myös ruotsiksi.

Matkalle on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiä, mutta yksi asia on ollut yrityksen jatkuvuuden ja menestyksen salaisuus - ihmiset. Osaavat huipputyypit muodostavat tiiviin joukon, jossa on hyvä olla. Sellaiset tyypit, joiden kanssa työnteko ei tunnu työltä, ja jotka kaikki soutavat samassa veneessä – johtoa myöten. Ihmiset ovat se salainen ase, joka tekee yrityksestä sen mitä se on. Bisnestä tehdään ihmiseltä ihmiselle ja ilman näitä hyviä tyyppejä olisi liikevaihtotavoitteillekin voinut heittää hyvästit.

MicrosoftTeams-image (0)

Toimistotorstait kokosi triuvarelaiset takaisin konttorille joulukuussa 2022!

Malja uusille seikkailuille!

18 vuoteen on mahtunut juhlaa ja reissua, jos jonkinlaista, sellaisia, joista puhutaan ja joita muistellaan vieläkin! Barcelonan segway-ajelut, Prahan seikkailut, Tallinnan kylpylälomat, Vierumäen vuosisadan pippalot ja tuoreessa muistissa oleva Münchenin hilpeyttä herättänyt olut-maistikierros.

Nyt on uusien, vieläkin suurempien seikkailujen aika. Vaikka Triuvaren logot jäävät historiaan, yksi asia on varma – työtä jatketaan suurella sydämellä, samojen ihmisten kanssa. Ihmiset ovat niitä, jotka luovat yrityksen, eivät nimet tai logot. Niin kauan kuin pidämme toisistamme huolta, vain taivas on rajana.

Nostetaan siis malja uudelle alulle, Uudelle Vuodelle ja ennen kaikkea Teille ja niille kaikille mahtaville tyypeille, jotka teitte ja yhä teette tämän kaiken mahdolliseksi! Ilman teitä emme olisi tässä tänään. Skål!                                   

 

MicrosoftTeams-image (8)

 

MicrosoftTeams-image (5)

 

Triuvaren viimeiset pikkujoulut Munchenissä marraskuussa 2022

 

 

Sonja Valtanen

Sonja Valtanen