Suomen Diabetesliitto ry on kansanterveys- ja potilasjärjestö, joka tukee toiminnallaan mm. diabeetikoiden hoitotasapainoa ja diabeteksen ennaltaehkäisyä. Diabetesliittoon kuuluu 57 000 jäsentä 108 alueellisen diabetesyhdistyksen kautta. Yhdistyksiä ja jäseniä on kattavasti eri puolella Suomea. Koska kyseessä on noin 60 henkilön asiantuntijaorganisaatio, on IT-palveluiden jatkuva toimivuus keskeisessä roolissa yhdistyksen viestinnässä ja muussa toiminnassa.
Diabetesliitto käyttää Triuvaren kattavaa ja kiinteähintaista Huoleton™ Light -pakettia. Huoleton™ Light on ICT-tuki- ja ylläpitopalvelun palvelumalli, jossa Diabetesliitto saa säännöllisen tukipalvelun ennalta sovitun tuntikiintiön mukaisesti paikan päällä Aitolahdessa. Huolen™ Lightin avulla Diabetesliiton on helpompi budjetoida vuotuiset IT-palveluiden kustannukset, eikä yllättäviä lisäkuluja tule. Lisäkuluja syntyy ainoastaan kiintiön ylittävistä tunneista, mikäli tarve on ajoittain sovittua suurempi, mutta kiintiön ylittävistä tunneista sovitaan kuitenkin aina erikseen. Triuvaren Antti Havumäki viettää maanantait kokonaan Diabetesliiton tiloissa, jolloin työstetään saapuneita työmääräyksiä, hoidetaan tilauksia ja ratkaistaan tietoteknisiä ongelmia.
Huoleton™ Light -palvelun avulla pystytään ennaltaehkäisemään ongelmia ja saadaan hyvin nopeallakin aikataululla vietyä kiireellisiä asioita eteenpäin. Huoleton™ Light -palveluun on mahdollista tilata tarpeen vaatiessa selvitystyötä myös ilta-aikaan.